Esittely meistä

Olen Antti Korolainen. Opiskelen viimeistä vuotta Mahista eli kaksoistukintoa Ylä-Savon ammattiopistossa sähkö-ja automaatioasentajan perustutkintoa, ja ylioppilastutkintoa Iisalmen Lyseossa.
Olen ollut Ponssella työssäoppimassa keväällä 2014.
10. viikkoa kokoonpanossa, ja 10. viikkoa kesätöissä, josta osan kokoonpanossa ja osan laitoshuollossa.
Työssäoppimassa olessani suoritin muutamia näyttöjä metsäkoneiden huolto- ja kokoonpanotöistä, sekä hydraliikka asennuksista.

Olen Janne Kivioja ja opiskelen ajoneuvoasentajaksi Ysaolla. Ponssella työkokemusta on tullut useaan otteeseen, ensimmäisen kerran kesätöiden muodossa viisitoista vuotiaana.

perjantai 21. marraskuuta 2014

18.11.2014


20.11.2014

 Aamusta irrotin Ergon nosturista vääntyneet valokotelot ja niiden kiinnikkeet. Vaihdoin kaksi kiinnikettä uusiin, ja koteloiden välisen kiinnikkeen taivutin suoraksi hydraalipuristimella ja hitsasin halkeamat umpeen. Ja Janne teki perushuoltoa eli vaihtoi öljyjä ja suodattimia sekä teki silmämääräisiä tarkastuksia.
  Iltapäivän työskentelimme Buffalon kimpussa, jossa oli ollut peräöljyn kanssa ongelmia. Yritimme löytää vikaa mittailemalla, jos joku tiiviste vuotaa perän ja koteloiden, tai perän ja jarrujen välillä. Hommasta teki vaikeaa se, että emme meinaneet saada mittausvälineitä tiiviiksi.
   Työpäivän jälkeen saunoimme työpaikan saunassa  muiden asentajien kanssa. Jonka jälkeen lähdimme Mathiaksen ja Marttinin kanssa katsomaan VIK Västerås HK:n jääkiekko ottelua Västeråsiin.


19.11.2014

Teimme perus huoltoa Beaveriin, eli öljyjen vaihtoja/tarkastuksia, rasvaamista ja silmämääräistä tarkastelua että kaikki on kunnossa.

18.11.2014

Aamulla rupesin Johanin kanssa testailemaan käytettyä konetta. Testasimme kakki ominaisuudet mitä koneessa pitäisi olla (kaikki nosturin ja harvesteripään toiminnot lukot peristä ja rungosta, kaikki valot, elektroniset laitteet kuten tietokoneen, ruuanlämmityslaitteen, varashalyttimen ym.) Sain myös opetella metsäköneen käyttöä ja kaataa puun. Tämän jälkeen teimme perushuolto eli öljyjen tarkastus ja muutenkin yleinen kunnon tarkastus. Iltapäivällä säädimme vielä paineet Foxiin johonka Janne oli aamupäivän harvesteripään asennusta viimeistelemässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti